Tervetuloa kokemaan itämaisen viisauden voima!
Ihmisen hyvinvointi ja terveys on elämäntilanteen mukaan jatkuvasti muuttuva tasapainotila,
jossa keho ja mieli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Sairauksia ja ongelmia syntyy kun
tasapaino järkkyy syystä tai toisesta.
Olemme perehtyneet perinteisen kiinalaisen lääketieteen kokonaisvaltaiseen ajattelutapaan ja
hoitofilosofiaan, jossa hoidetaan sekä kehoa että mieltä lääkkeettömästi.
Käytämme kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvia hoitomenetelmiä: akupunktiota,
moksabustiota, ravintoneuvontaa, kuivakuppausta sekä shiatsu-hierontaa.
Ennaltaehkäisevä hoito on paras hoito. Hoitomenetelmillä voidaan vahvistaa kehoa ja hoitaa
kiputiloja jo ensimmäisten oireiden ja merkkien ilmaantuessa. Jos esimerkiksi vilustut helposti
vuodenaikojen vaihtuessa, olisi hyvä vahvistaa vastustuskykyäsi jo hyvissä ajoin sitä ennen.
Hoidon tavoitteena on poistaa sekä oireita että niiden aiheuttajaa ja siten palauttaa
elimistön tasapainotila.
WHO - Maailman terveysjärjestö on laatinut listan sairauksista, joiden hoidossa akupunktio
on todennettu tehokkaaksi hoitomuodoksi. Listalla on jo yli 400 erilaista sairautta ja määrä kasvaa koko
ajan.
Aloitin kiinalaisen lääketieteen opintoni Kiinalaisen Lääketieteen Instituutista 2007 ja valmistuin
kiinalaisen lääketieteen terapeutiksi vuonna 2010. Opiskelu kesti n. 3,5 vuotta ja se vastaa Kiinassa
ulkomaalaisille annettavaa kolmen vuoden koulutusta. Opiskeluun kuuluivat sekä teoreettinen opiskelu että
työharjoittelu Instituutin klinikalla. Loppukokeet käsittivät lopputentin, potilastapausselostukset ja
käytännön näyttökokeen.
Terapeuttidiplomia varten oli vielä täydennettävä opintoja länsimaisen lääketieteen opinnoilla. Valitsin
lähihoitajakoulutuksen, jonka suoritin kahdessa vuodessa Diakoniaopistolla (120 op).
Perusopintojen jälkeen osallistun 3-4 krt vuodessa alamme jatkokoulutuksiin. Näiden seminaarien aiheet
vaihtelevat hyvin paljon, niin kuin asiakkaidemme ongelmatkin. Keväällä 2014 osallistuin englantilaisen
luennoitsijan Jani Whiten kurssille, joka käsitteli mm. hormonaalista tasapainoa ja syksyllä 2014 on
vuorossa kurssi, jossa paneudutaan neurologisiin ongelmiin pekingiläisen opettajan johdolla. Olen myös
osallistunut alamme suureen vuotuiseen kongressiin Saksan Rothenburgissa sekä koulutukseen Ruotsissa.
Olen myös perehtynyt kosmeettiseen akupunktioon.
Kuulun FinnAcu ry:n hallitukseen vuodesta 2012. FinnAcu ry (Suomen perinteisen kiinalaisen lääketieteen
yhdistys ry) on perustettu 1987. Yhdistyksen tarkoituksena on tehdä alamme tunnetuksi ja edistää hoitojemme
käytön Suomessa.
Esimerkiksi:
Akupunktiota käytetään vahvistamaan